Päivällä oli satanut, joten pikkuhiljaa hämärtyvä pelto oli kostea. Kello oli jo lähempänä yhdeksää kun istuin hevosen selkään. Halusin ratsastaa Arskan rennosti, koska se oli ollut koko viikon vähän jumissa lavoista ja selästä. Odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla Arskan liikkumisen suhteen, mutta aina sitä yhtä mielellään menee vaariponin selkään yhä uudestaan ja uudestaan.
Yllätykseni Arska oli heti alusta asti rento ja rauhallinen, se ei ollut pitkään aikaan ollut yhtä hyvä ratsastaa kuin se oli nyt. Tuntui että olisin jonkun vähän hienommankin hevosen selässä.
Laukkaamaan mentiin sänkkärin reunalle, vaikka sillä pelolla ratsastus oli kielletty, mutta kerrankos sitä eletään. Laukka suorastaan räjähti liikkeelle ja hiljentely täytyi aloittaa puolessa välissä laukkasuoraa, että saisin Arskan pysähtymään edes joskus. peltojen notkelmiin oli kerääntynyt paksua sumua, joka näytti vaaleanpunaiselta laskevan auringon valossa.
11.9.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!