Aina ei muista tai osaa arvostaa sitä mitä on niin paljon kuin pitäisi. Ainakin omalla kohdallani huomaan näin tapahtuvan liiankin usein. Muutama vuosi sitten saavuttamattomalta unelmalta tuntunut asia on nykyään arkipäivää tai hetki sitten suurimpana unelmana ollut asia on nyt laimentunut vain mitättömäksi toiveeksi.
Kun olin ihan pieni, unelma-ammattini oli olla jääkiekkoilija. Pian totesin, että ehkä se jääkiekko ei olisikaan mun juttu ja halusin tulla koirantaluttajaksi, mutta koirantaluttajan-ammattia kun ei vaan taida olla olemassakaan. Myöhemmin sitten halusin piirtää työkseni ja tehdä kaikkea muuta kummallista. Pienenä minun ja varmaan monen muunkin haaveena oli osata lentää. Minulta toistaiseksi lentäminen ei ole onnistunut, vaikka sitä pienenä ahkerasti harjoittelinkin hyppimällä tuolilta inkkaripäähineestä repimäni sulat käsissä.
Nyt kun ajattelen, niin itseasiassa olen saavuttanut valtaosan unelmistani, myös monia niistä mitä en olisi ikinä voinut uskoa saavuttavani. Esimerkiksi pienenä halusin meille koiran ja nyt meillä on ollut jo monta vuotta kaksi ihanaa koiraa. Ratsastusharastuksen myötä tietenkin halusin oman hevosen, niinkuin jokainen pieni heppatyttö ja nyt minulla on maailman paras Arska!
Tällähetkellä minulla olisi toiveissa saada hankittua, sitten Arskan jälkeen tai Arskan jopa rinnalle uusi hevonen, jonka kanssa pääsisin sitten vähän kehittymään pidemmälle ja kisaamaan kunnolla. Lisäksi haluaisin saada kouluni hoidettua kunnolla ja ehkä muutenkin onnistua edes jollakin taholla elämässä. Toivottavasti saan sitten joskus huomata saavuttaneeni nämäkin unelmat.
Tein blogiin uuden kesäisemmän bannerin, koska vanha olikin jo virunut paikallaan melkein vuoden päivät.
