maanantai 11. heinäkuuta 2016

53. NIIIN onnellinen!

Eilen Arskan kanssa oltiin Match Showssa Pohtiolammella. Lähdin mukaan sillä fiiliksellä, että ei me ainakaan voittamaan tultu, kun Arska on ollut kevyellä yli puolitoista kuukautta, joten se ei voi olla missään parhaimassa lihaskunnossa. Oltiin mukana myös viime vuonna, joten kuviot olivat meille tuttuja, eikä sitä tarvinnut stressata. Meidän tallilta osallistui myös Hennan Sunny-poni.

Mentiin paikanpäälle kävellen ja oltiin siellä hyvissä ajoin. Olin ensimmäinen kehässä peruutusten takia ja meidän parina oli ehkä maailman suloisin minishettis. Arska sai sinivalkoisen ruusukkeen ja näin päästiin mukaan ykköskehään, joka olisi parikehien ja kakkoskehän jälkeen. Meillä oli siinä reilu tunti odotteluaikaa ja sinä aikana mm. poseerattiin ammattikuvaajalle.

Sitten oli jännittävän ykköskehän vuoro, jossa palkittiin mm. parhain esittäjä, yleisön suosikki, sekä kolme BIS palkinnon saajaa. Meitä oli yhteensä seitsemän ykköskehässä ja järjestäydyimme riviin tuomarin eteen. Muut palkinnot jaettiin ja sitten oli kolmen BIS-palkinnon jakamisen vuoro. Ihan uskomatonta! tuomari kiikutti meille Best In Show I - pokaalin, ison sinivalkoisen ruusukkeen ja palkintokassin! Itkuhan siinä silmään tuli, kun kättelin ja kiittelin tuomaria. Oon niin ylpee Arskasta! Mulla on maailman hienon poni!