sunnuntai 31. toukokuuta 2015

24. KESÄ!


Meillä alko tänään kauan odotettu ja kaivattu kesäloma, siis yli kahteen kuukauteen ei yhtäkään kouluaamua, mulla kestää aina hetki ymmärtää, että nyt se kesä ihan oikeasti alkoi! Tämän kesän toivon olevan hyvin hevostäyteinen ja rentouttava. Suunnitelmia ei oikein ole, muutakuin 1D:n keikka kesäkuussa ja suunniteltiin myös pientä leiriä tallilaisten kesken. Koska jokaisesta kesästä pitää löytyä jotain unohtumatonta, sellaista josta puhutaan vielä ensi kesänä ja sitä seuraavana, sellaista josta nousee hymy huulille vielä vanhana mummonakin, niinpä ajattelin tehdä listan asioista joita haluan tehdä kesän aikana ja sitten kesän lopussa katsotaan mitä olen saanut listassa olevista asioista tehtyä. Nämä asioat eivät ole mitään maailmaa mullistavan suuria, vaan asioita jotka ovat minulle tärkeitä ja tekevät minut onnelliseksi.

HALUAN KESÄLLÄ:

1. Valvoa koko yö
2. Yömaasto hevosten kanssa
3. Käydä uimassa yöllä/myöhään illalla
4. Nukkua koko yö ulkona
5. Käydä Arskalla uimassa
6. Ruskettua
7. Kasvattaa hiuksia
8. Valokuvata enemmän
9. Saada uusia ystäviä
10.  Ja pitää hyvät välit nykyisiin ystäviin
11. Olla yöllä ulkona
12. Olla Arskan kanssa mahdollisimman paljon ja rakastaa sitä enemmän kuin kukaan ennen ja toivoa       että se pysyy kunnossa
13. Syödä terveellisesti
14. Nauraa
15. Lenkkeillä ja olla koirien kanssa
16. Uida
17. Nauttia kaatosateesta
18. Olla onnellinen
19. Ratsastaa enemmän ilman varusteita
20. Ratsastaa muilla hevosilla
21. Shoppailla
22. Viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa
23. Olla ylpeä itsestäni
24. Onnistua
25.  Fiilistellä
2013-2015





torstai 14. toukokuuta 2015

23. Taas vapaata!

Tää postaus on aika samanlainen kun edellinenkin, mutta koittakaa kestää. Eli Arskalla oli Arskalla oli taas viikottainen vapaapäivä ja tuttuun tapaan lähdettiin taas lyhyellä kävelylenkille. Ei päästy kovinkaan pitkälle, kun eteen tuli...vesilätäkkö! Eli siis kuravedessä möyriminen jatkukoon!
Sitten poni veteen
Ja se oli ilmeisesti näinkin hauskaa!

"hei, musta tuntuu että tossa keskellä oli äsken jotain!"
"Kato vaikka!"

Sitten kun päästiin tästä vesilätäköstä ylim, käyntiin kääntämässä tien päässä ja juoksenneltiin  muutaman kerran takaisin, tai oikeastaan niin monta kertaa, että äiti sai otettua hyvän videon...eli aika monta kertaa. Mutta kuitenkin, Arska The Agilityponi on oppinu ihan itsestään laukkaan mun vierellä maastakäsin kun sille sanoo, että "laukka" ! Kohta se valmaan oppii istumaan ja antaan kaviota!
Okei, suosittelen keskittymään vaan poniin...
kattokaan vaan sitä ponia!

Sitten tämän ympäriinsä juoksentelun jälkeen, ottettiin Arskasta muutama rakennekuva ja sitten  oli pakko vielä kiivetä ponin selkään ja ottaa siitäkin pari kuvaa..

<3








sunnuntai 3. toukokuuta 2015

22. Arskan vapaapäivä




Arska sai tänään viettää vapaapäivää ja sen se olikin ansainnut. Tallissa harjasin Arskan huolellisesti, puhdistin silmät, sieraimet ja kaviot, selvitin harjan ja hännän ja viimeistelin laittamalla selvityssuihketta koko hevoseen. Seuraavaksi venyttelin Arskan kyljet, selän, jalat ja lavat, sitten vein ponin takaisin tarhaan, koska karsinassa oli jo ruoat, siksi aikaa kun hain heiniä ja vettä. Kun menin hakemaan Arskan pois, se oli siinä ajassa käynyt piehtaroimassa ja sitten mentiinkin takaisin käytävälle ja aloitettiin harjaus uudestaan...

Ja sitten kun Arska oli kiillotettu jo toistamiseen, lähdettiin kävelemään peltotielle, koska seisotusvapaita ei harrasteta vanhan ponin kanssa. Aurinkokin alkoi sopivasti paistamaan pienen sateen jälkeen, joten oli kivempi ottaa kuvia. Tiellä oli muutama, syvyydeltään Arskaa melkein polviin asti oleva vesilätäkkö, joihin päästin ponin sitten möyrimään. Arska tykkää ensin kuopia vettä etujaloilla ja sitten työntää turvan sinne ja puhaltaa ilmaa sieraimista. Käytiin kääntymässä tien päässä ja käännyttiin takaisin. Tallilla Arska sai päälleen loimen ja se pääsi takaisin ulos tarhaan!


Mamman kulta