On vähän vaikea kertoa tapahtuneesta kun en itse siitä mitään muista. Kun yritän muistella keskiviikko-päivää aina heräämisestä nukkumaanmenoon, on aivoissa illan kohdalla pelkkää mustaa, ainoastaan satunnaisia muistikuvia sieltä täältä.
Keskiviikkona oli tarkoitus ratsastaa Arska kevyesti, koska kenttä oli varmaan aika huonossa kunnossa, eikä Arskalla ole vielä edes kenkiä, saati sitten hokkeja. Ei ollut satulaa ja ponilla oli päässä hackamoret, mutta en usko, että se vaikutti asiaan, koska Arska on useimmiten ehkä jopa vähän kuuliaisempi kuolaimettomalla.
Talutin Arskan kentälle, nousin selkään ja ratsastin aika pitkään käyntiä varmistuakseni siitä, että kenttä ei ole liukas. Ei ollut, ainoastaan kurainen ja märkä. Otin sitten mukaan ravia ja siinä Arska alkoi tuijottelemaan ja välttelemään kentän takanurkkaa, ohjasin sen kerran aidan viereen niin että se huomaisi ettei siellä oikeasti ole mitään pelättävää. Hetken se tuijotteli pimeyteen ja halusi sitten itse lähteä pois, ihan kuin todeten "okei, ehkä siellä ei sitten olekkaan mitään". Jatkettiin hetki ravityöskentelyä ja päätin sitten ottaa mukaan laukkaa. Arska oli laukassa ihan kiva, vähän menossa, mutta se on nyt vaarille aika normaalia. Nurkka alkoi taas epäilyttämään ponia joten käytiin pariin kertaan tarkistamassa, ettei sinne nyt vain ole tullut mitään.
Pysäytin taas Arskan aidan viereen ja kun se oli siinä aikansa pällistellyt pyysin sitä liikelle...ja tästä alkaa sitten se musta alue. Arska oli kuulemma noussut pystyyn, pukittanut heti perään ja kääntynyt paikalla ympäri ja lähtenyt laukkaan, laukatessaan se oli tehnyt jonkuntapaisen ninjaliikkeen, josta olin sitten tippunut aikalailla päälleni maahan ja liukunut hiekalla vähän matkaa. Olin kuitenkin heti noussut ylös ja lähtenyt juoksemaan Arskan perään. Olin saanut sen kiinni ja sitten olin mennyt istumaan kentällä olevalle jakkaralle. Pari samaan aikaan kentällä ratsastanutta kaveriani olivat kyselleet minulta kysymyksiä, joihin oli vastaillut vähän epäselvästi. Olin kuitenkin noussut vielä Arskan selkään takaisin, mutta tullut alas sieltä aika nopeasti valittaen, että "päähän sattuu". He veivät minut ja ponin talliin, ilmoittivat kai tallinomistajallekkin ja laittoivat mut soittaan äitille. Puhelimeen olin kuitenkin sanonut naurahdellen "Nää sano, että mä tipuin, niin sun pitäis varmaan tulla tänne". Kaverieni mukaan olin toistellut samoja asioita ja kysellyt että "itkenkö vai nauranko".
Äiti tuli pian tallille ja sitten siinä todettiin, että lähdetään käymään terveyskeskuksella, joka sulkeutuisi 10 minuutin päästä. Ehtittiin ajoissa paikanpäälle ja siellä sitten mulla todettiin aivotärähdys ja annettiin hoitoa varten ohjeita.
Illalla taisin kerran oksentaa ja suihkussa käydessäni huomasin lonkan olevan vähän naarmuilla, mutta muualle kuin päähän ei sattunut vielä silloin. Seuraavana aamuna olo oli kuin junan alle jääneellä. Niskaan, selkään ja lonkkaan sattui hirveästi ja päätä jomotti. Olin loppuviikon koulusta pois ja särkylääkkeetkään eivät oikein auttaneet. Tän päiväinen koulutuntintikin vaihtuu juoksutukseen.
Arska taas kerran halusi muistuttaa, että hän ei mikään vanhus ole....
